Kuulumisia kasvatusrintamalta

Kasvatustaukoni päätyttyä aloittelin maltillisesti, ja hankin vain kourallisen jalostuseläimiä kahta-kolmea eri linjaa varten. 

Suunnitelmat eivät kuitenkaan sujuneet ihan kuten olisin toivonut. Oikeastaan ei sinne päinkään. Torniosta asti matkannut aikuinen uros nukkui pois ensimmäisen yön aikana. Matka oli ilmeisesti liian raskas. Kaksi nuorta naarasta voi onneksi hyvin.

Ensimmäisten poikueiden oli määrä syntyä keväällä. Poikasia ei näkynyt eikä kuulunut. Sitten tuli yksi poikue, jonka emo lahtasi muutaman vuorokauden sisällä. Toinen naaras kuoli synnytykseen, joka taisi olla ensimmäinen kerta hiirulassani, koko kasvatusurani aikana. Tämä pisti harmittamaan erityisen paljon, vaikka tiesin sen olevan jokseenkin normaalia.
Kesän myötä astutin lisää naaraita. Kolme naarasta ei tiinehtynyt tai olivat kadottaneet poikasensa kuin savuna ilmaan, ja yksi (tottakai se kaikkein hienoin ja jolta eniten odotin poikasia) oli liian vanha astutettavaksi enää uudelleen. Olin todella murheissani, sillä koskaan ennen ei ollut tullut näin montaa vastoinkäymistä niin lyhyen ajan sisällä. Melkein kuoppasin koko kasvatussuunnitelmat, mutta kokeilin sitten myöhemmin uudelleen. Toinen vanhemmista naaraista muutti eläkekotiin, jättämättä ainuttakaan erittäin toivottua jälkeläistä.

Yksi agoutipoikueista

Naarailla oli jälleen vaikeuksia tiinehtyä. Kolme tiinehtyi, ja synnytti. Seurasin innolla poikasten kasvua ja huomasin neljännenkin naaraan pyöristyvän. Jes! Hymy hyytyi kuitenkin nopeasti, kun tajusin kolmen vanhemman poikueen olevan agouteja. Kaikki. Joka ainoa poikanen. Odotin saavani edes muutaman mustan. Odottamiani nakujakin oli vain kaksi kaikista 12 poikasesta. Olisi itkettänyt, jos ei olisi naurattanut niin paljon. Ihmeellisen huonoa tuuria, onko edes mahdollista enää?
Poikaset kasvoi kuitenkin hienosti, ja onnekseni poikueet oli sentään hyvin naarasvoittoisia ja niistä tuli kyselyitä jo muutaman viikon iässä, vaikken ollut markkinoinut poikasia yhtikäs missään. 

Erittäin varovaisen toiveikkaana odotin, mitä neljännestä poikueesta putkahtaisi. Ja voi pojat, olipa iloinen yllätys kun huomasin naaraan alla mönkivän pesän täydeltä ei-agouteja-poikasia! Naaraita oli jälleen useampia, joka oli myös iloinen yllätys. Nakuja siunaantui vain yksi, ja sekin oli agouti. No, nyt poikasten ollessa neliviikkoisia, näyttää siltä että kotiin olisi jäämässä kolme bone väristä naarasta. Bone oli toiseksi toivotuin väri näistä yhdistelmistä. Onneksi sitä tuli edes muutama. Näistä kaksi on nakuja, tosin aivan järkyttävän karvaisia. Tällä hetkellä se ei kyllä jaksa harmittaa sitten pätkääkään, vaan iloitsen saamistani ei-agouteista naperoista. Älkääkä käsittäkö väärin, agouti ei ole mikään ongelmajäte, vaan muunnos josta en itse välitä tippaakaan. Ja surullisen koomiseksi tämän tekee juuri se, etten odottanut agouteja poikasia. Varsinkaan kolmea täyttä poikueellista.

Erittäin piristävä näky <3 Oikealla kolme kotiin jäävää bone-naarasta.

Naaraat, joiden kanssa oli hankaluuksia, on nyt kaikki siirtymässä eläkkeelle. Kaksi lähtikin jo uusiin koteihin myymieni poikasten kaupanpäällisinä, yhden lopetin juuri, vasta 8kk iässä aggressiivisen kasvaimen takia. Sekin oli erittäin epämiellyttävä yllätys, jonka takia nämä kotiin jäävät bonet tulevat olemaan erityistarkkailun alla (bonejen emo on kasvainnaaraan sisko). Viimeinen emo hengailee vielä naaraspoikasiensa kanssa.

Näiden kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen ei voi muuta kuin toivoa, että jatkossa olisi enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia. Aiempiin hiirikasvatusvuosiini on mahtunut jos jonkinlaisia epäonnistumisia ja suorastaan katastrofeja - on syntynyt sutta ja sekundaa, tullut vakavia tartuntatauteja jotka on vieneet mukanaan lähes koko hiirikannan, ja elämäntilanteen takia tulleita takapakkeja sekä taukoja kasvatuksessa. Mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun näin lyhyen ajan sisällä on tullut enemmän paha mieli, kuin hyvä mieli hiirten takia.

Nyt näyttää kuitenkin jo paremmalta, ja koetan parhaani mukaan pysyä positiivisena. Ryhdyn etsimään uusia jalostuseläimiä, höllennän pipoa ja asetan riman vähintään kaksi pykälää alemmas ja keskityn nauttimaan hiiristäni. 

Let's see how it goes! Kuullaan taas!

PS. Hiirula on muuttanut Harjavaltaan, Satakuntaan! Kulkua on edelleen melko usein Turun suunnalle ja joskus pk-seudulle, jonka lisäksi kuljemme ainakin Porissa säännöllisesti.

Hups!

Pitihän se taas arvata, ettei ajatus "lisää hiiriä vasta keväämmällä" taida toteutua. 

Kävin eilen ostamassa pakastehiiriä ja -rottia käärmeilleni, ja samalla kävin tutustumassa ruokakasvattajan tiloihin. Kasvattajan laareissa iskin silmäni yhteen hörökorvaiseen mustaan naaraaseen, ja kysyin että suostuisiko hän sen myymään. Naaras on jo vähän vanhempi, ja jo poikasiakin tehnyt. Mutta kyllä hän sen mulle myy. Samasta laarista lähti mukaan myös kaksi kyseisen hurmurihiiren tytärtä. Harmi ettei kasvattajalla ollut jouten yhtään sopivaa urosta. Nyt alkaakin siis uroksen metsästys! Hätätapauksessa voin toki käyttää bonea tai beitä, ja tarjottiinpa mulle lainaan myös lk ba/t urosta naapurikunnasta, mikäli omaa ei löydy pikaisesti.

Rakastuin ihan täysillä näihin mustuaisiin, ja tajusin vasta miten kovasti olinkaan oikeasti kaivannut hiiriä. En uskonut että löydän blackeja näin nopeasti, ja varsinkaan näin hyvää tasoa olevia. Toki eihän nuo mitään priimaa ole, eikä suvusta ole toistaiseksi tietoa (salapoliisin työ jatkuu), mutta ulkonäkö ja luonne on oikein varteenotettavaa jalostusmateriaalia. 

Tässä se hurmurinaaras, johon iskin silmäni. Tyypiltään sangen kiva,
eikä ääreispigmentissäkään ole valittamista.

Yllä olevan naaraan tytär. Oikein kiva tämäkin, vaikka on tyypiltään
 ja ääreispigmentiltään selvästi huonompi. Tan on yllättävän kirkas eikä
juurikaan läpikuultava.

Ja vielä kolmas uusi naaras, lk ba. Vähän kaninkorvainen,
mutta ihan sievä ja ääreispigmentiltään ok.

Katsotaan mitä näistä saadaan aikaan! Toivottavasti passeli uros löytyy pian, ettei tarvitse turvautua bone tai bei- uroksiin, taikka lainaurokseen.

Pitäkää peukkuja! 

Heh, ainiin. Poikaskyselyitä on tullut jo viikkoja ennen kun sain edes ensimmäiset uudet hiireni. Nyt hiirten kotiuduttua kyselyitä on tullut lisää. Ihanaa että on kiinnostusta, kiitos kaikille! Mutta ikävä kyllä en usko että poikasia riittää myyntiin ihan vähään aikaan. Ensimmäiset kaksi poikuetta syntyy (toivon mukaan) pew- ja beb naaraille kuun lopussa, ja näiden mustien poikasia kaavaillaan syntyväksi viimeistään toukokuun puolessa välissä. Jos poikueet on erityisen urosvoittoisia, niin uroksia saattaa tulla myyntiin. Naaraita ei tule myyntiin, ellei ne ole jollain tavalla jalostukseen epäkelpoja.

Saa siis toki laitella viestiä ja kysellä, etenkin uroksia :) 

Sähköpostiosoite on edelleen sama kosketushairio (at) gmail.com

KASVATUSTAUKO VIIMEINKIN OHI!

Lähes kahden vuoden kasvatustauon, ja täysin hiirettömän ajan jälkeen palaan takaisin kesyhiirten pariin. Toistaiseksi kasvatusresurssit ovat hyvin pienet, joten hiirimäärä ja myytävien hiirten (niin pakasteiden kuin jalostus- tai lemmikkihiirtenkin) määrä jää lähitulevaisuudessa erittäin pieneksi.

Sain edellispäivänä tulevien linjojeni kantavanhemmat, aina Torniosta asti Mephala's-hiirulasta! Kiitos näistä! Toivottavasti kasvatus lähtee käyntiin näin pienellä määrällä ja jälkipolvet olisivat edes yhtä hyvää sorttia kuin vanhempansa ovat :) 

Yllä aloitusnaaraani - nu beb ja lks pew

Yllä toinen aloitusuroksista - lks bei

Sama hiiri kuin yllä, kaunis ja erittäin kiva poika <3

Toinen aloitusuroksista - nu beb

Sama hiiri kuin yllä

Kuten kuvista huomaatte, kasvatus alkaa turkinmuunnoksissa lks ja nu ja väreinä valkoiset ja bone. En ole koskaan ollut mikään satiinien ystävä, vaikka ovathan nekin kauniita, etenkin vaaleissa ja punaisissa muunnoksissa. Jatkossa pyrin kuitenkin pitämään linjojen satiiniuden pienenä osana, lk:n ja nuden ollessa pääpainona.

Alustavat kasvatussuunnitelmat on vähän hakusessa, riippuen täysin siitä että miten nämä linjat lähtee käyntiin ja millaisia muita hiiriä on saatavilla silloin kun alan hiirimäärää (= muunnosten määrää) lisäämään. Hiirimäärän kasvaessa tarvitsen myös erillisen hiirulan, sillä en enää halua kasvattaa hiiriä asuinhuoneistossa hiiristä aiheutuvan hajun vuoksi. Alustavasti suunnitteilla olisi saada hiirille omat, lämmitetyt tilat navettaan.

Pääpaino tulee toivottavasti olemaan mahdollisimman standardin mukaisissa lk ja nu boneissa, peweissä sekä kenties beissä ja beigeissä, eli näyttelyihin käy tiemme jossain välissä! Lisäksi haluaisin ottaa näiden rinnalle blackia (self, tan sekä fox) ja ällöttävän söpöjä läntti- ja kuviohärpäkkeitä sekä erikirjavia ruokahiiriä. 

Ruokahiirten tarve on tällä hetkellä suuri, sillä muuton jälkeen käärmeet ovat joutuneet syömään hyvin pitkälti tukkupakasteita - ja siitähän en yhtään tykkää. Myöskään kissat eivät ole saaneet ravitsevia kokonaisia ruokaeläimiään hiirten muodossa. Tarjolla on ollut vain kananpoikia, jotka eivät ole erityisen ravintorikkaita.

Pitäkäähän peukkuja että kasvatus lähtee pyörimään mukavasti! 

- Mosse